* YDINasiaa.

* YDINasiaa.

raijasivu
raijasivu

June 11th, 2011, 12:56 pm #1

Osa ll

Tässä muuten yhden vuoden jäätikköjoen deltta, vaikkei uskoisi

[/img]

Ruotsin kuuluisimpia vesittymissedimenttikerroksia tämä taipuma hiekassa, kertoo Mörner tässä.

[/img]

Niin on Ruotsinkin kalioluolastot kuin pommin jäljiltä Olkiluodon tektoniikkatyyliset kiillekneissikalliot. Meinaa Vesa.

[/img]

Kiinakeskusta, vaikka Ruotsissa oltiinkin?

[/img]

Hudksvall Bodagrottorna. Huippua tulossa kertoo paikallisopas, kartoitusmestari Alf Siden.

[/img]

Tällaisen alle ja. . .

[/img]

[/img]

[/img]

Hän muuten osasi itävaltalaisista Suomeakin:

[/img]

Taasen on niin perhanan ahdasta.

[/img]
-------

Huomioita 2 kansainvälinen graniitti luolastot Ruotsi 2011 kurssista

Eräs kaikkein keskeisin hämmästykseni aihe. Koko Ruotsin graniittisten luolien 2011.06 pidetystä kokouksesta oli, miten niin Olkiluodon, kuin koko itäisen Ruotsin rannikot muodostuivat samaisesta peruskalliosta. On hämmästyttävää huomata miten molempien maiden niin ydinjäteluolat, kuin keskeisimmät ydinvoimalat on haluttu typerimmin tehdä maailman huonolaatuisimmalle kaltiolle. Suomessa on aina pyritty valehtelemaan julkisuuteen miten molempien maiden suunnittelemat ydinjätteen Onkalot lepäisivät vuosimiljoonat kestävässä perusgraniitissa. Miten s u u r i voikaan valheet olla!

Areva määritteli TVO:n ydinvoimalaitosten perustat ja rakennuskivet rakennuskiveksi kelpaamattomaksi kiillegneissiksi. Mitä ihmettä, eikö tosiaankaan ole huomattu mitä kivi näissä ydinvoimalaitosalueissa on?
Aivan varmasti GTK:t ja muut STUK:ssa tajuavat miten ala- arvoisesta kivestä perimmältään on kyse. Mutta, että myös Ruotsissa on koko ydinvoimalaitosten keskeisin kaltioperusta Suomesta tuttua kiillegneissihilsettä. Oli jopa minulle tyrmäävä huomio. Ilmeistä, koko Itämeren rannikot ovat muodostuneet tästä sedimentoituneesta mätäliejukallioista. Kokouksessamme mukana olleilta geologeilta. Huomatkaa myös Suomalaistahoilta sain kuulla miten kiillegneissi toimii tuhoutuessaan happeen.

Ensin kiillelamellit imevät turvoten vettä. Tässä vaiheessa rakenne hajoaa kuin kalan suomut kaikkialle. Muutamassa vuodessa neliportainen kivimuutos kalliosta silkaksi saveksi tapahtuu. Olenkin aina ihmetellyt mistä on peräisin Olkiluodon, Länsisuomen suuret sinisavikkokerrostumat. No totaalisen tuhoutuneesta kiillegneissistä se siis erosoituu. Hirveä tieto. Tästä kivestä maamme TVO:n ydinvoimalat, Posivan onkalot ja myös Ruotsin Forsmarkit ja ydinjäteluolastot on rakettu. Eroosion jälki voi olla todella outoa. Ekskursiossa sain kuulla myös mistä maailman meriä täyttävät suolat on paljolti muodostunut. Erosoituva graniitti on tuottanut merien suolamäärät. Aivan uskomatonta miten valtaisia määriä ns. "ikuiseksi luultua" kiveä on myös sillä sektorilla tuhottu alkutekijöihinsä.
---------

Nynäshamn ekskursio 2011

Mennessäni tähän Ruotsin huippuammattilaisten, professoritasoisten graniittisten luolien kokoukseen minulla oli perustietonani Suomesta, että maassamme on 2kpl luolia, Susiluola ja Ilveskolo. Suomessa siis vakaaksi väitetyssä kallioperässä e i ole luolia lainkaan. No olimme löytäneet Olkiluotoseuduilta 4 kpl lisää luolastoja maastamme ja tämän tiedon halusin tuoda myös esitelmässämme laajalti julki. Graniittinenkin kivi siis halkeilee, syöpyy ja muodostaa luolastoja paljon ymmärrettyä enemmän. Italialainen graniittisten luolien naistutkija L. Sanna läväytti heti kättelyssä pommin pöydälle. Hän oli tehnyt tutkimuksiaan mm. Sardinian saaren luolastoissa. Hämmästyttävimmät löydöksensä osoittivat miten esim. karstiseen kalkkisille kalikoille muodostuneet syöpymäonkalot lävistivät o n g e l m i t t a eteensä tulleet graniittiset kivet.

Vau, siis oikeesti! Sama luolasto saattoi lävistää ongelmitta eteensä osuneet paksutkin graniittiseinämät tuosta vaan toistuvasti.Ionivaihdoin, syöpymällä, tektoonisesti ja esim kavitoimalla. Yleisin luolatyyppi oli ns. "kontaktiluolastot". Joissa esim. kalkkikarstisen kallion ja graniittikiven rajapintaan uurtuu ja syöpyi valtaisia luolamuodostelmia. Sanomattakin oli selvää, ettei asiaa oltu ydinalan vastustuksesta tutkittu. Ei vaikka selvisi, että esim. Brasiliassa graniittiset luolastot olivat jopa yleisempiä kuin kalkkikiviluolastot. Aika oli kuulema tehnyt tehtävänsä sieläkin. Ja taas asiat oli jätetty pelottavan vähälle tutkimukselle keinoistaan miten graniitti katoaa luolastoista?

Pommia kokouksessa putoili tasaisen tappavaan tahtiin sitä mukaan kun esittelijät vaihtuivat. Esim. Suomen luolastojen määrät. En saattanut uskoa korviani kuullessani, että Suomessa on suuriakin ydinalan tarkoin salaamia luolastokomplekseja. Eikä toden totta mitään pikkumääriä. Vaan jopa Ruotsin tuhansia luolia e n e m m ä n ! Joka tapauksessa reippaasti toista tuhatta olivat tutkijat jo maastamme löytäneet. Pelkästään mm. Turun kaupungin tektoniikan ruhjomia graniittisia luolia kuulema puolisen tusinaa. Ja mikä kummallisinta aiheesta on jopa salakirjaa:" Seikkailijan kiviopas Varsinaissuomen luoliin, Tuomo Kesänen. Suomen 100 geologiset kohteet Aimo Keijonen."

Myös eräs toinen Olkiluodon seutuevien luolastolöytömme erityispiirre tuli varsin pian julki. Ruotsissa luolastot olivat p a l j o n odottamiani lyhyempiä kalliokasojen sekanaisia tektoniaktivisiin aluskivimurskeeseen tulleita. Ennen kaikkea niissä oli niin ahdasta, että sai ryömiä alinomaa läpi päästäkseen. Toki isojakin osahalleja oli vielä jäljellä. Mutta v a i n meidän Länsirannikolla tutkimamme luolastot oli niin suuria, ettei siellä tarvinnut ryömiä käytännössä missään! Varsinkaan jopa yli 10m korkeita Suomen luolille ominaisia korkeita katedraaleja ruotsalaisluolissa oli tuskin lainkaan. Miksi näin?

Selitykseksi jäi, että luolan koko on suoraan verrannollinen niiden muodostaman maanjäristysten rajuudesta ja kivilaadun heikkouksista. Mitä isommat tektoniset pommit on osunut, sitä järeämmät järkälekivet ovat ampautuneet syvyyksistä muodostamaan tektonisia suurluolastojaan. Toisaalta Olkiluotomainen kiillegneissi valtalajina myös Ruotsissa oli myötään luolastoissa rapautunutta ja murentanut tiloja myös alaspäin. Maanjäristyksien tuhojen lisätehokeino, purkautuneen metaanijääklatraatin määrät maaperästä oli oleellinen tehokeino tekemään luolastoja. Olkiluotoseudusta y h ä rajusti purkautuvat BIO- metaanimassiivisuudet olivat oleellinen lisäefekti juuri Länsisuomessa verrattuna paljon vakaampiin kaliostoihin.
Quote
Share

raijasivu
raijasivu

June 29th, 2011, 6:36 pm #2

Arto hei.

(Päivitykset tutusti SUPO:n saavuttamattomissa sfnet.keskustelu.energia)

Metaaniklatraateista.

Aamuyön jyräys 13.01-07.

Aamuyön jyhkeä järäys herätti Eurassa. Seismisen aseman mittari värähti.
Kyseessä lienee maanjäristys tai räjäytys. Susanne Ekroth, Eura. Koko talo
tuntui tärähtävän ja ikkunat helisivät, kertoo kauttualainen Jani Lehtonen.
Hän oli aamuneljältä nukkumassa ja heräsi jysäykseen. Äänenä se muistutti
enemmän räjähdystä kuin laukausta. Tarkka kellonaika oli 04.04. Odotin, että
pian kuuluu hälytysajoneuvojen ääniä, hän sanoo. Vastaavia havaintoja
tehtiin myös Lapissa, Kiukaisissa, Köyliössä ja Säkylässä. (Paikat ovat yli
10 km päässä toisistaan, joten mistään arkisesta paukusta ei ole missään
nimessä kyse!)

- Meillä ei ole sinä ajankohtana ollut koneita ilmassa, vahvistaa
everstiluutnantti Anssi Saarikoski Satakunnan lennostosta. -Meidän
tiedossamme ei ole, että silloin olisi ollut lentoja kertoo aluejohtaja
Jouko Pelkonen. Tärähdys rekisteröitiin myös Helsingin yliopiston
Seismologian laitoksen laitteilla jopa Laitilasta asti. Epämääräiset,
naurettavat ja tuulesta temmatut "routateoriat" puolestaan kumoaa Geologian
tutkimuslaitoksen Ilmo Kukko. Puolestaan meteoriteorian syö näköhavaintojen
puute. Poliisi otti alueelta mm. Metrien Luokkasista montuista
räjähdysainenäytteitä. Mitään räjähdysainejäämiä ei niinikään löytynyt tästä
mystisestä tapahtumapaikasta.
--
Metaanisten kaasuklatraattisten pommien jäljille.

Angélica Skywolf, Arto Lauri

*Nyt olemme selkeästi ilmiön äärellä, josta ei julkisuudessa ole uskallettu
hiiskua. Kosmisella nopeudella syvästä kilometriluokkaisista kallion
perusjäätyneistä metaanikaasuklatraattien satojentuhansien vuosien
varastoistaan on alkanut purkautua energiamääriä, joita ei lainkaan hallita.
Ensin geologian maailmantason professorin Nils- Axel Mörnerin kirjassaan
dokumentoimaa jälkiä räjähtäneistä kallioista Ruotsissa:

[/img]

[/img]

[/img]

[/img]

*Meitä luonnollisesti kovin kiinnostaa nähdä millaisia nämä reiijät ovat
luonnosta kuvattuina, esim. Venäjällä asiaa on hämmästelty tällaisten
äärellä:

[/img]

[/img]

*Koska asia tosiaan on näin vakavaa ja uhka 100% ilmeinen. Niin tokihan
Olkiluodonkin ultrasalaisista tutkimuksistaan metaanipommituksia odotteleva
TVO Posiva tutkailee? Vaikkei niistä toki hiisku julkisesti. Siksi Suomen
uskaliain reportteri töihin. . Niin ja ihailkaa dokumentoitua dataa:

[/img]

[/img]

[/img]

[/img]

[/img]
---------

Facebook.28.06.2011.Angélica Skywolf Ydin voimaloiden onbgelma on
pohjoisella pallonpuoliskolla se että kun niiden neutronivuodot lämmittävät
kilometrin syvällä metaanijään niin tämän laajetessa ja räjähtäessä plasmana
suoraan ylöspäin räjäyttävät siinä niin ydinvoimaloiden kattilat kuin että
tekevät kauniita reikiä räjähdyksellään maahan. Miksi maassa on pohjoisella
pallonpuoliskolla kauniita pyöreitä reikiä ympäri pohjoisen pallonpuoliskon!
Juu Metani jää pysyy vielä +2 asteensa takia kasassa, mutta kun se on
lämmitetty 3 asteiseksi se laajenee noin 168 kertaiseksi kosamisella
nopeudella ja syttyy paineessa palamaan noin 600 -2 km välisellä aluella
jalkojemme alla....jatkoa lue kommenti...

Angélica Skywolf Muuttu metaani-kaasu plasmaksi ja palaa ulos
kosmisella-nopeudella polttaen suoraan ylöspäin pyöreän kauniin reijän
...tämä on tavallisinta. Mutta väliin palaa maahan jopa 5 metrinkin reikä!

Siis mistä on kyse???

Maapallomme pohjoispuoliskolla jääkauden aikana, jää painoi eli pumppasi
monien jääkausien aikana maan sisään kallion huokosten kautta metaani-kaasua
600-2km paikkeilla alas maakerroksiin muodostaen metaani klatraatteja. Jotka
on jäätynyt sitten metani jääksi! Nämä jäät ovat vieläkin jäässä eikä
sulaneet!!!

Nyt kun on ydinvoimaloita rakennettu tänne pohjolan maaperälle, on
ydinvoimaloiden neutroonipäästöt lämmittämässsä näitö metaani jäitä! Ja
koska nyt nämä jäät ovat noin +2 astetta ovat ne vielä jäässä! Mutta
neutroonivuodot ovat lämmittäneet metaani jään +3 asteiseksi minkä vuoksi ne
ovat alkaneet sulaa! Sulaminen tapahtuu yht äkkiä jolloin metani jää
laajenee kaasuksi 168 kertaiseksi! Tämä aiheuttaa sen että maan sisällä
tällainen suunnaton laajeneminen aiheuttaa suunnattoman nopean sulamisen ja
plasmaksi muuttumisen joka sitten aiheuttaa räjähdyksen tuhansien
atomipommien voimalla syvältä maasta plasmaruiskun ja kiviainesten
höyrystymisen ja 2 kilometrin korkean valo-salaman ja valtaisan pamauksen!

Reikä minkä tämä metaani plasma ruisku tekee on joko nyrkin kokoinen tai
maximissaan 5 metriä tai näiden väliltä halkaisijaltaan oleva tasainen suora
reunainen reikä. Fukuhiman reaktorit lämmittivät neutrooni vuodoillaan tätä
kyseistä metaani klatraattia tuon asteen verran ja siksi räjähtivät käsiin,
samoin näin suurten räjähdysten takia myös tsunami oli mahdollista. On
odotettavissa... että tämä räjähtely tulee toistumaan koko pohjoisen
maapallon puoliskoilla aivan lähi aikoina ja se tarkoittaa sitä että
ydinvoimalat pöllähtävät ilmaan yksi kerrallaan kun metaani plasma polttaa
suoraan läpi pannun pohjasta kosmisella- nopeudella.

Petja Honkasalo Missä kuvia niistä suorista reijistä?

Angélica Skywolf juu
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/ ... -metsissa/
ll
· TykkääEn tykkääkäänAngélica Skywolf hh
http://englishrussia.com/2007/05/24/hol ... he-ground/
gg
· TykkääEn tykkääkäänAngélica Skywolf u
http://fi.wikipedia.org/wiki/Metaaniklatraatti

Arto. Angelica näytti heittäneen jutuistamme senverran muhkean POMMIN
liikkeelle, että taidan minäkin osaltani pistää ammattimateriaaliani tänne.
Tosiaan kyse näyttää n y t olevan sellaisesta reaalista, että
ydinongelmalle taitaa löytyä ihan luonnon OMA ratkaisumallit! Ydin LÄHTEE!)
----

Fukushiman salatuimpaan reaktoriin No:4 osuikin metaaniklatraattinen
plasmaohjus!

Olettekko muuten nähneet a i n o a a k a a n kuvaa siitä milloin tuo 4
reaktori tarkemmin suhteessa muihin räjähti? Niin tai miksi nimenomaan s e n
kerrotaan luistuvan hetkenä minä hyvänsä maanalaiseen monttuunsa. Entä
oletteko nähneet miten tämän uraaneista tyhjennetyn. Revisionsa seisokista
räjähtäneen ydinvoimalan metrien paksussa betonikatossa on kuvattuna kuin
tykin maan a l t a ampimana suunnaton reikä katossaaan! Erityisen
kiihottavan kiinnostavaa miksi tyhjä "hylsy" räjähtäisi? Ja vielä noin
rajusti. . ..
------

Päivitys 29.06.2011

Tutkin antoisin materiaalivirroin lisää Posivan Olkiluoto- Ilavaisen
suunnattomaan tektoniseen hautavajoamaan poraamaansa reikää ja sen tuottamaa
tietomateriaalia. Koska näitä datavirtoja ei vahingossakaan saa päivitettyä
kaiken salaavalta lehdistöltä, on jälleen kerran turvauduttava maamme
ainoaan Olkiluodolla tutkimuksia tekemään kykenevään ammattiosaajaan, siis
meikäläisen tietokantoihin. No tänään uutta päivitystä tästä:

[/img]

[/img]

[/img]
-----------

Paksua tietoa metaanista.

US-blogi 28.6.2011 13:47 Heikki Lindfors. Lisäkysymyksiä:
Mistä metaaniklatraatteja syntyy luonnollisesti? Mistä kaasu on peräisin?

*Metaani on aina u u d i s t u v a a biomateriaalia. Siksi se on vuosittain
lisääntyvä orgaaninen loistavasti polttoonkin sopiva BIO- energiamuoto.
Massaltaan suurin metaanin tuottaja on merien plankton. Joka deriuksena
vuosittain vajoaa merien pohjiin. Ainetta on käytännössä 400m paksuisena
orgaanisena liejuna kaikkialla merissämme ja injektoituneena myös
maaperämme, erityisesti yli 600m syvyyksissä. Joissa se kykenee
stabiloitumaan metaaniklatraattijääksi.

Miten ne hajoavat luonnossa jos niitä voi huoletta kerätä?

*Metaani oksidoituu joutuessaan tekemisiin ilman hapen kanssa. Metaanijäähän
voidaan yksinkertaisesti porata pumppaukset, kuten kaasukenttiinkin. Kun
porausreikään tehdään "imun alipainetta" alkaa jää myötään sulaa ja
höyrystyä metaanikaasuna ulos reijästä.

Vapautuuko tätä ilmakehään noin vain kaasuuntumalla? Jos näin on, niin
metaanin polttaminen olisi ilmastolle valtavan hyödyllistä, eli polttaa
enemmän haitallinen metaani vähemmän haitalliseksi hiilidioksidiksi.

*Juuri näin! Tästä tässä onkin kyse, nyt osuit kultasuoneen. On täysin
typerää, moraalitonta, kestämätöntä että nyt ydinala pakottaa jättämään
metaanit hyödyntämättä. Jotta vaarallista, kallista, energianegatiivista
ydinmonopolienergiaansa pakkomyytäisiin! Näin yli tursuavat
metaanikaasukentät tuottaa hallitsemattomasti kaikkialla vapautuen luokkaa
21- kertaa enemmän kasvihuoneongelmia. Polttamalla se palvelisi puhtaana
energianamme. Ehtymättömänä. Maailman runsaimmat, kaikkialla saatavilla
oleva BIO- polttoaine pitäisi v a a n saada ydinmonopolien ikeestä maailman
tärkeimmäksi uudisenergiaksemme! Näin helppoa se olisi, jossei
sisäministeriön kangstat estäisi alati terveen järjen käyttöä!
--------

Metaanilla pyörisi maailmamme loputtomiin.

*Jos puhutaan mikä energian muoto on ehkä kaikkein tarkimmin ydinalan
kontroloijien pimennossa. Niin eittämättä suurin ja kaunein.
energiamääriltään ylittämätön. Uudisenergiavarantomme, jota ei käytetä l a i
n k a a n ! Niin uskomatonta kun se voi ollakin IAEA on systemaattisesti
peittänyt aiheen maailman tiedotusvälineistämme vuosikymmenet. Jos
mahdollista piiputonta ja päästötöntäkin polttoa hermeettisemmin. Huomatkaa
tekniikkaa metaanin energian tuotantoon ON jo silti päässyt läpi. Tässä siis
taitaa olla maamme ensimmäinen julkinen esittely eräästä metaanin
energiamullistuksensa tavoista:

[/img]
___________________________________
Vaiettu EKO.

Huomaan, miten jälleen halutaan vaalien jälkeen nostattaa esille yhtä sun
toista syytä siihen miksi uuden hallituksen päätökset torpata uudet
ydinvoimahankkeet suistaa maailman vähintäänkin alkumeriasteelleen. No
tällaisia juttuja julkaisevat eivät luonnollisesti tajua edes itse mitä
kertovat. Kunhan sponsorirahaa saavat. Ainakin minua on tällaisissa
artikkeleissa ihmetyttänyt. Miten kapea vaihtoehtoenergioiden esiin
nostattamisen muodot ovat. Oikeastaan eivät puhu kuin tuulivoimasta. Niin ja
sitten muutama nostaa sinällään ihan toimivan geotermisen esille. Mutta eikö
tosiaankaan tunneta maailman y l i v o i m a i s e s t i suurinta
energiapotentiaaliamme?

No jo voisin toki puhua vaikka aaltovoimastakin, jota povataan jopa
tuulivoimaa suurempana tulokkaana. Samoin voisin puhua täysin vaietusta
valtamerin merivirtojen ja miksen lämpötilaerojensa loputtomasta
energiapotentiaalista. Mutta miksi toisaalta mennä merta edemmäs kalaan?
Koska maailmalla oikeasti ON energiamuoto, joka on suurempi kuin kaikki muut
yhteensä! Siitä myös mielenkiintoinen, että sen käyttöön on olemassa täysin
valmis infra. Mm. Japani on tähän energiamuotoon kovasti nyttemmin
investoinut. Ihan siitä kylmästä syystä, että maan rannat ovat. . niin
tosiaan väärällään tätä loputonta ja helppoa 100 % puhdasta uusiutuvaa BIO-
energiamuotoa. Ei en tässä puhu edes leväkasvatuksesta, joka on taas Neste
oilin mukaan tapa hoitaa ongelmitta koko maapallomme energiatuotannot.

Maailman merien keskisyvyydet ovat luokkaa 3,5km. Ja Pinta- alaltaan 74 %
maailmamme alasta. Itse asiassa siitä mielenkiintoinen yhtälö. Että koko
tämä merenpohja on 400m paksun biomassan peitossa. Alkaako jo löytyä
syyllinen? Niin puhun siitä maailman vaietuimmasta voimavarasta joka silpoi
koko Fennoskandian kaltioperät purkautuessaan jääkauden jälkeen ja yhäkin.
Räjäytteli jääkauden poistuttua salatuimmat jopa 100m korkeat
metaaniklatraattitsunamit. Itse asiassa tätä metaaniklatraattia löytyy
nykyäänkin kaikkialta itämerestämme.

GTK:n tarkoin salattujen tietojen mukaan kaikkialla 600m syvyydestä mm.
Siperian loputtomilta taigoilta löytyy tätä poltettavaa valmista
kiintojäässään säilynyttä metaanijääklatraattia suunnattomat läänit. Aineen
hyödyntäminen onnistuisi ongelmitta maakaasuporauslaitteilla miltei mistä
vaan. Jossa anaerobisen Itämeren lailla happi ei ole päässyt näihin
järjettömän suuriin ja ilmaisiin energiavarantoihin tuhoamaan niitä. Riittää
kun porataan tähän syvyyteensä ja aletaan pumpata. Lisäksi metaanijää on
siitä hieno aine. Että sitä tulee meribion kaltaisista prosesseista t a u o
t t a jatkuvasti uutta metaaniklatraattia vuosittain uutena lisää.

Klassisesti vain y k s i keskeinen ongelma asiassa on. Tätä helppoa ja
ongelmitta käytettävää polttoainetta on maan kuoreessa niin paljon ja
synnillisen puuttumatta. Että tämän energiamuodon käyttöönotto kaataisi
maailman joka a i n o a n valtion energiapotentiaalit, erityisesti
ydinenergiamonopolit. Koska polttoainetta saa jopa maalämpöäkin helpommalla,
ennen kaikkea halvalla. Siksi on nykyinen tiedotusvälineistö mitä tarkimmin
vaiennut asian pois julkisuudesta IAEA:n USA:n ydinalan käskystä. Mutta hei
tosiaan, ei tämä rajaton 100 % puhdas ekoenergia tietystikään
poliisisensuroineen silti minnekään toki olemasta katoa! Vaan odottaa
järkähtämättä ydinalansa hylkäävää viisastuvaa ihmiskuntaa valmiina
auttamaan keitä tahansa maailman maata vuosimiljoonien energiareservein.
--------

US- Blogi aiheesta

22.6.2011 14:05 Tuomas Heikkilä. Messoyakhan kaasunjalostamo venäjällä
käyttää ainakin osittain mainitsemaasi ainetta tuottaakseen sähköä
Norsilkiin. Japani suunnittelee metaaniklaraatin käyttöönottoa vuoteen 2016
mennessä, kiina on pistänyt aineen tutkimiseen sata miljoonaa dollaria,
Bjørn Kvamme ja Arne Graue on tutkinut kyseistä ainetta jo vuosikymmenen ja
suurin osa aineen hyödyntämisen tekniikoista on heidän ja Bergenin
yliopiston käsialaa.

Ei se nyt niin suursalattu asia ole, ainoa este on ollut se että tarpeeksi
suuria ilmentymiä löytyy harvasta jotta niiden talteenotto olisi
kaupallisessa mielessä kannattavaa, pieniä taskuesiintymiähän löytyy
kaikkialta missä on maaperässä hiekkakiveä tai silttiä mutta tunnettuja
suuresiintymiä (kuten mainitsemasi venäjällä) on löydetty maailmalta vain
muutama.
--
23.6.2011 00:20 Heikki Lindfors
Metaani on fossiilinen polttoaine ja jos sitä alettaisiin polttamaan niin
seuraisi ilmastokatastrofi. Mikään "eko" se ei todellakaan ole. Ei
fossiilisista polttoaineista ole pulaa. Niitä ei vain pitäisi käyttää koska
hiili ilmastossa johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Vastaa 23.6.2011 11:53 Arto Lauri
Metaaniklatraatti EI siis ole mikään fossiilinen polttoaine missään
nimessä! Se uusiutuu v u o s i t t a i n merisyvänteisiin vajoavana
"lumena". Orgaanisena levien ja planktonien massavirtoina. Se on siis t o d
e l l a nopeasti uusiutuvaa orgaanista ainetta joka anairobisesti mäskääntyy
kuin kaatopaikkojenkin metaanikaasut. Joita käytetäänkin Jo
menestyksekkäästi energian uusiutuvina energian lähteinä. Sinällään,
pahoista puheaikeistasi huolimatta oli ihan hyvä, että heitit harhasi
peliin. Niin saimme päivitettyä myös tämän e r i t t ä i n suuren
metaaniklatraateihin liittyvän erityisen UUDISENERGIAEDUN.
____________________________________
USA Nebraskan reaktorit salatussa kriisissään. USA Obaman hallinto sensuroi
koko aiheen IAEA:n toimin!?

Fasebookista bongattua 18.06.2011.n. klo 22:40 Mississipin tulvat ilmeiseti
saamassa yliotteen ydinvoimaloista myös USA:ssa. Suomalaisilla tuleekin t o
d e l l a kiire jos aikovat korvata maailman nykyisen ydinvoimaloiden
häviikkivauhdin.
Äiti Pohjantähti ?...http://www.youtube.com/watch?v=JRX3-9BJL5Q&NR=1 ...
----------------

Ilman säteilyionisaatiosta

sfnet.tiede.fysiikka. On 12.6.2011 10:20, Jorma Moll wrote:

> Miksei salama iske viivasuoraan?

Siksi että purkaus tapahtuu väliaineessa (kaasu, vesipisaroita). Jos kipinä
tapahtuisi tyhjiössä niin se etenisi suoraan, mikäli tilassa ei ole
magneettikenttää.

http://www.ursa.fi/wiki/Myrskybongaus/U ... Valokuvaus
http://en.wikipedia.org/wiki/Electrical_breakdown

Karkeasti sanottuna: Hitaasti etenevä purkaus ehtii muuttaa edessään olevan
väliaineen ominaisuuksia siten, että purkauksen kannalta parhaiten sähköä
johtava ja siten edullisin reitti ei enää olekaan suoraan eteenpäin. Jos
sivulle tarjoutuu vaihtoehtoisia reittejä niin purkaus voi edetä niistä
useampaa myöten haarautuen viuhkaksi. Paikalle osuva kosmisen säteilyn
hiukkanen voi ionisaatiollaan piirtää salamalle uuden reitin.

* Otin tämän keskustelun malliksi. On todella päräyttävää miten säteilyn
energian taltioitumiset ilmakehässämme muodostuu ja tunnustetaan tässäkin
Otaniemen lehtorin lausunnosssa. Siitäkin huolimatta, ettei edes STUK halua
myöntää säteilyn ionisoivavan, varastoituvan ja muuntavan arkista ilmaamme
tappavaksi ionisaatiomyrkyikseen suin surmin julkisesti! Tämähän EI näy
esim. STUK:n TLD dosimetriassa lainkaan. Todella mielenkiintoinen löydö
paljastamaan ydinalan loputtomia valheita.

Jokainen reitillä oleva pölyhitu ja vesipisara muuttaa paikallisen
sähkökentän
suuntaa ja voimakkuutta kääntäen esisalaman reittiä.. Kim fallström

>Juha lyytikäinen. Tähän sellainen pikku lisäys että on aika
>epätodennäköistä että kosmisen säteilyn hiukkanen osuisi paikalle kun
>salama on jo muodostumassa. Paremminkin on niin että kosminen hiukkanen
>tekee ionisoituneen vanan josta salama saa hyvän lähtöradan.

*Juuri näin säteilyn energiat kiistatta varastoituvat. Muodostavat ilmaan j
ä ä v i ä säteilyenergiasta silpoutuneitten atomien pitkäikäisesti i o n i
sootuneitten ilmamolekyylien keskittymiä. Hupaisaa, että samaiset kaverit
mm. Kim F. Juha, aina kertoi valheinaan, ettei ilma v o i ionisoitua. Ja
vaikka ionisoituisikin purkautuisi "kuulema" niin nopeasti, ettei muutosta
näkyisi. Tässä keskustelussaan taas tällaisia valheitaan eivät edes
muistele.) Materiaali siis näyttää tällaisilla nettipoliiseilla muuttuvan
aina sen mukaan kenelle haluavat valheitaaan syöttää.

Kim F. Jep, hyvä korjaus. Säteilyn aiheuttamaa ionisaatiota ilmassa on koko
ajan,
mutta kosmista säteilyä ehdotetaan nimenomaan salamaniskujen lähtökohdaksi
ikään kuin ilmakehä olisi suuri geigerputki:

http://en.wikipedia.org/wiki/Cosmic_ray ... _lightning
http://www.scientificamerican.com/artic ... -lightning
http://dsc.discovery.com/news/2009/06/0 ... -rays.html
http://physicsworld.com/cws/article/news/39381

Toisaalta ukonilmat voivat aiheuttaa merkittävän määrän säteilyannosta
väärään paikkaan sattuvalle lentomatkaajalle:

*Niinpä niin! Nyt alkaa säreilyn energiaa ja atomien sekundääristä
varastoitumisten röntgenöintiä löytymään ihan kuumasti tältäkin
nettipoliisilta! Toki STUK ei tällaisista puheista sisäministeriön kanssa
tykkää!)

http://en.wikipedia.org/wiki/X-rays_from_lightning
http://www.physorg.com/news/2010-12-x-r ... tning.html
http://news.nationalgeographic.com/news ... -rays.html
http://www.usnews.com/science/articles/ ... -travelers

http://www.google.com/#sclient=psy&hl=f ... +ray+flash

"radiation dose of 400 chest x-rays" = noin 20 µSv per tutkimus eli
tuossa puhutaan 8 mSv kerta-annoksista
--
Tuossa puhutaan itse asiassa max 10 rem annoksesta eli 0.1 Sv (100 mSv).
Itse artikkelissa käsitellään lähinnä tapausta, jossa annos olisi noin
0.03 Sv (30 mSv). Se edellyttää oleilua lentokoneessa, joka on lähellä
salamaa ja juuri säteilykeilan suunnassa
--------------

US-blogi USA:n reaktori Nebraskassa hukkunut

21.06.2011.Suomennos: Obaman hallitus on käskenyt "totaalisen ja
täydellisen" uutispimennon koskien mitään lähe katastrofaalisesta reaktorin
ytimen sulamisesta Fort Calhounin ydinvoimalassa Nebraskassa.
Jään seuraamaan tilannetta ja raportoin uusista käänteistä tänne aiheeseen.
Olkaa hyvä ja jakakaa tätä linkkiä informaatiosodan nimissä, kiitoksia! -
Kiltamestari
Lähteet:
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=447
http://www.businessinsider.com/nebraska ... own-2011-6
http://nation.com.pk/pakistan-news-news ... ine/Intern...
http://www.reuters.com/article/2011/06/ ... idUSTRE75G...
-----------

US - blogi satoa 22.06.2011

Metaaniklatraatin sulaminen pudotti venäläiskoneen? 22.6.2011 15:10 Raimo
Myöhänen
(Raimo Myöhänen on eläkkeellä oleva tietotekniikkafirman osastopäällikkö
Vantaalta. Hän harrastaa orkideoja, osakekauppaa - ja roskien keräämistä.
Sosialidemokraattien ehdokaslistallakin. Hän liittyi vapaaehtoisena
ilmavoimiin 17-vuotiaana. 21-vuotiaana hänestä tuli tutka-asemanhoitaja, 24
vuoden iässä hänet ylennettiin vääpeliksi. Joten tällä kaverilla on
selkeästi armeijapohjastaan, tietoalan johtajana, politiikastaan johtuen
yms. tietoa salatumistakin asioista maailmastamme. Ei mikään tusinamies
tosiaan. )

Petroskoin lähellä pudonnut venäläiskone saattoi lentää metaanijäästä
vapautuneeseen kaasupilveen, joka suihkumoottorien sytyttämänä räjähti
pudottaen koneen sen ollessa juuri laskeutumassa. Paikallinen mies oli
nähnyt suuren tulipallon suunnassa, josta kone oli lähestymässä. Kone
törmäsi vasta paljon myöhemmin sähkölinjaan, joten tulipallo ei voinut olla
sähkölinjasta johtuva.

Metaanijäästä johtuvan räjähdyksen uskotaan olevan myös Brasiliasta
Pariisiin matkalla olevan ranskalaiskoneen tuhona pari vuotta sitten. Merten
sedimenttikerrostumissa metaanijäänä varastoitunut metaani vapautuu meren
lämpötilan noustessa asteen-pari, jolloin metaanipilveen lentänyt lentokone
sytyttää pilven räjähdyksenomaiseen tuleen. Koneen putoaminen voi tapahtua
myös ilman kaasun räjähdystä, jolloin metaanipilvessä lentävä kone menettää
siipiensä kantopinnan pudoten kuin kivi mereen. Bermudan kolmio on
vuosisatojen ajan ollut laivojen ja lentokoneiden hautausmaana. Tuhansia
laivoja on kadonnut olemattomiin jättämättä minkäänlaista jälkeä itsestään.
Ainoa yhteinen ominaisuus on ollut määrätty alue, jossa katoaminen on
tapahtunut. Kyseessä on salaperäinen Bermudan kolmio, joka tunnettiin jo
kapteeni Nemon aikana.

Miten tämä katoaminen sitten on tapahtunut? Mitään varmaa tapahtumista ei
voida esittää, mutta seuraava metaanijään sulamisen uskotaan olevan lähellä
totuutta. Meren pohjaan säilöytynyt metaani on alkanut sulaa nostattaen
meren pintaan alueen, jossa veden kantovoima menettää kantokykynsä. Laivojen
kulkiessa kyseiselle alueelle ne painuvat pohjaan kuin kivi. Sama lienee
tapahtunut niille kuudelle Lentävälle Linnoitukselle Toisen maailmansodan
aikana, kun ne hävisivät tutkan näytöstä kaikki yhtäaikaa kuin varpusparvi.
Alueen lentosää oli normaali, eikä polttoaineenkaan uskota loppuneen, sillä
koneet olivat matkalla Eurooppaan. Jälkeäkään koneista senkoommin ei ole
löytynyt.

Ruotsalainen Tukholman Yliopiston kemisti ja tutkijaryhmän johtaja Örjan
Gustafsson kertoo sanomalehti Dagens Nyheterille heidän löytäneen kohonneita
metaaniarvoja aivan merenpinnan yläpuolella ja myös merestä, joten on
selvää, että metaani purkautuu merenpohjasta. Metaanipilvien olemassaoloa
Siperian alueella puolustaa se, että alueen lämpötilat ovat nousseet sadassa
vuodessa noin neljä astetta. Jo 1-2 asteen nousu nollatasosta voi vapauttaa
tuhoa tuottavan pilven alueen ylle. Myöskin mannerlaattojen liikkeet
aiheuttavat sedimenttikerrostumien liikkeitä näin vapauttaen metaanin
päästöjä alueella. Bermudan kolmion alueella oleva sedimenttikerros lienee
paksuin maailmassa. Siitä on pitänyt huolen Golf-virta jo vuosituhansien
ajan.
--
Arto. HURJAN mielenkiintoinen väite!
____________________________

Kerroppa vaan nyt omin sanoin miten 200m syvässä Itämeressämme edes voisi
vapautua tuollaisia metaanijääklatraatteja. Kas kun STUK/ GTK - valheitten
mukaan metaanijää vaatii 2 000m perussyvyyden?

No joo olen TOKI itse tietoinen, että esim. Olkiluodon saaren ympärillä
jatkuvasti parhaillaankin kuplivat metaaniklatraattikaasut tulee JO 600m
syvältä löydetyistä tektoniikkataskuistaan. Asia siis ON TABU. Mutta nythän
siis sinäkin aloit päästä jyvälle. Kerro toki lisää!

(No todennäköisemmin palava kaasu ainakin Brasilian lentokoneen 12,5km
korkeudella, kenties myös Viipurin naapurustossa ON Sosnoviborin
ydinvoimaloittensa säteilyionisaatiopäästöjen sytyttämää
säteilyionisoitunutta beettasoihtujensa typpikehää. Kuten A. Einstein jo
laskeskeli. Styrgen livevideo, joka t o d e l l a päräytti sanojaan
pelästyneen kaverin aiheesta ulos lennosta!
http://www.youtube.com/watch?v=P_a19RRo2gY
) Mutta tämä esittämäsi metaaniaihe on eritttäin kiinostava jo aiheena.
Viipurin naapurustoon selkeästi hyväksyit metaanikaasun teknisestikin
mahdolliseksi. vaikka aihe on mitä t a r k i m m i n SUPO/IAEA:n TABU.
Rohkea, ellei peräti jatkoreaktiosi huomioiden tyhmänrohkea teko!)
--
22.6.2011 16:31 Raimo Myöhänen
Jos luet tarkemmin, niin metaaniklatraatti esintyy aina alle 2.000 metrin
syvyydessä. Mantereella metaaniklatraatti esiintyy noin 800 metrissä.
Merenpohjan lämpötilan esiintymisalueella pitää olla alle +2 astetta c ,
kuitenkin ei kylmempää kuin 0 astetta c. Määriteltyjä lämpötiloja
lämpimämmässä jäässä tapahtuu kaasuuntumista.
--
Arto. Tämä sinun käyttämäsi 800m on e r i t t ä i n mielenkiintoinen lukema!
Oikeasti itsekin olen päätynyt tuollaiseen lukuun. Vaikka GTK ja Posivat
sylkee moisesta faktasta sappea. Niin Ruotsin geologian professorin Nils-
Axel Mörnerin taannoisessa SWE cave 2011 metaanitutkimuskokouksessa.
Esitinkin sielä, että 3- kertaa merivettä raskaampaan kalioon
metaaniklatraatti vakiintuu luokkaan 600- 800m. Ja nyt täytyy ihan kiitellä
sinua osaamisestasi, että olet kanssani samaa mieltä! Ydinala EI SUIN
SURMINKAAN myönnä tällaista mahdolliseksi. Mutta uskon kun vahvistit.
Olkiluodosta parhaillaankin n. 600m syvemmältä purkautuva epävakaantunut
räjähtelevä metaaniklatraattijää on sielä ollut 100 000v ja yli. Nyt
vapautuu tektoniikasta, eroosiosta ja ennenkaikkea maanousemasta alinomaa
tauotta.

PS. Jotain aiheen megaluokan vaarallisuudesta kertokon seuraava. Vain hetken
Raimon kanssa keskusteltuani hän tajusi kajonneensa aiheeseen, joka on
IAEA:n TABU, josta SUPO olikin häntä keskustellessamme selkeästi varottanut.
tilalle tulikin l e n n o s t a tämä ja aihe katosi blogistaan hetkessä:
Asetetaan roskapoliisit virkaansa 22.6.2011 19:00 Raimo Myöhänen. . (Näyttää
siis tekstinsäkin mukaan r o s k a p o l i i s i t puuttuneen kaverin
kirjoituksiin, jotka selkeästi olivat aivan liian kumia aiheita.)

PS. Yhä hottisemmaksi tekstuuri aiheen ympärillä kävi. Kun tämä hetimmiten
"mystisesti" piilotetun aiheen löysin seuraavana aamuna 23.06. Niin arvatkaa
vaan. KOKO saitti oli suljettu ja lukotettu ja sillä hyvä! Onkin päivän
selvää, että kaverille oli tullut maamme ydinturvan erikoiskarhuryhmyreiltä
räikeä pakote sulkea Raimo M:n aloittama a i v a n liian arkaluonteinen aihe
v ä l i t t ö m ä s t i . Ja syitä kertomatta! Ei tosiaankaan arkinen päätös
tälle. . .
-------

USA 06.2011 ydintuhostaan + Fukushima US-blogi Henri Risti.

Ranskan viranomaisten tekemästä videosta voit katsoa ydinlaskeuman
leviämisen peittämään koko maapalloa:

http://www.irsn.fr/FR/popup/Pages/irsn- ... avril.aspx

Kun vertaat sitä Tsernobylin laskeumaan, niin tästä huomaa kuinka paljon
vakavemmasta ongelmasta, koko maailmaa koskevasta ongelmasta on kyse:

http://www.irsn.fr/FR/popup/Pages/tcher ... nuage.aspx

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan, missä tulvan seuraksena on
kaksi ydinvoimalaa pulassa - kaksi muuta oli useita viikkoja ilman sähköjä.
Yhdestä ydinvoimalasta on todennäköisesti päässyt radioaktiivista kaasua ja
alueen ylle on julistettu lentotila. Lentokiellon syy on OPDD:n puhemiehen
Jeff Hansonin mukaan: "security reasons that we can't reveal." eli suomennos
on, "turvallisuussyyt joita ei voi paljastaa". Jos tapaus noudattaa Japanin
viranomaisten toimintakaavaa, niin tuo turvallisuussyy on radioaktiivinen
laskeuma joka on karannut rikkimenneestä voimalasta.

PÄIVITYS 23.6.2011

USA, Calhounin ydinvoimalassa on ollut tulipalo ja käytetyn ydinpolttoaineen
altaan jäähdytys lakannut toimimasta tämän seuraksena. Tulipalo syttyi
ilmeisesti sähköviasta.

On vielä epäselvää miten paha tilanne on. Se on myönnetty, että
polttoaineallas on hälyttävästi kuumentunut. Myös toinen, Cooperin
ydinvoimala on "epätavallisessa tilassa".
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=161
----

PÄIVITYS 26.6.

Calhounin ydinvoimalaa suojaava pato on murtunut. Kyseessä on vaarallinen
tilanne joka voi vaikuttaa myös Suomeen.
--
27.06.2011 USA:ssa Nebraskassa vesi noussut luokkaa 8m. Ja ainakin 2kpl
ydinvoimaloita hukkunut vallien sortuessa Missisipiin. USA:ssa kuulema 4kpl
reaktoria kaikkineen jo menetetty. USA:n presidentti Obama on antanut
mahtikäskynsä ja 500milj rahaa, jotta y h d e s t ä k ä ä n reaktorien
onnettomuuksista ei kerrottaisi julkisuuteen yhtään mitään. Koska vaalit on
tulossa. Ja ydinala ei pitäisi tällaisten totuuksien vuotamisista.
--------

Mikä Talvivaaran yhtälössä naurattaa?

Jarmo Seppälä, T&T 9.2.2010, 10:40 Talvivaara tutkii uraanin talteenottoa

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö suunnittelee aloittavansa Sotkamossa
sivutuotteena saatavan uraanin talteenoton ja hyödyntämisen puolituotteena.
Yhtiön mukaan Talvivaaran tuottaman uraanin määrä riittäisi tekemään
Suomesta uraanin suhteen lähes omavaraisen n.(80 %). Suunniteltu uuttolaitos
on noin 30 miljoonan euron investointi. Vuosittaiset tuotantokustannukset
ovat noin kaksi miljoonaa euroa arvioidulla noin 350- 400 tonnin
vuosituotannolla.

*Jo jutun aikoihin naureskelin miten ydinherrat surutta laskivat
vedätyksiinsä kykenevänsä hoidattamaan tällä noin 400t uraanimäärällään
maamme ydinvoimalatarpeet. Alan tuntijana kun jo heti k ä t t e l y s s ä
ounastelin uraania saatavan kaivoksestaan u l o s osia arvioinneista. Koska
ydinala ei selvästikään tajunnut uraaniprosessiensa oleellisen heikkoja
hyötysuhteita. Kauppalehdestä ja lukuisista foorumeista minut bannattiinkin
ulos. koska väitteeni tulevasta uraanivolyymeista meni täysin eri tasoille.
Kun ydinalan lanseeraamat "valtiopetosmääreet". No kuinkas lukikaan nolona
Länsi- Suomi ja 23.6.2011?

"Harjavaltaan suunnitellaan uraanin tuotantoa. Norilsk Nickel Harjavalta on
laatinut ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee nikkelin
tuotannon raaka- aneessa olevan uraanin erottamista ja varastointia.
Harjavallan tehtaalla käytössä olevan prosessin kapasiteetti on käsitellä n.
50 tonnia uraania vuodessa."

*Niin luitte tosiaan ihan oikein. Prosessiin s i s ä l l e meneekin enää 8-
osa alkuperäisestä uraanimääristä! Mitä, mitä! Jo ihan ensimmäisessä
jalostusasteessaan ydinalan rummuttamat maamme 80 % osuudet olivat sortuneet
nyanssisiksi 10 % osuuksiksi. Määriksi jolla saadaan tuskin OL- 1 mopon
reaktori p u o l i l l e e n. Arvatkaas paljonko seuraava jalostusprosessi
taas tuottaa uraania u l o s? Jos menetetään taas sama osuus niin enää
prosentin pintaan maamme uraanituotannoista! Ja tässä ei siis vielä tajuta,
että alkuperäisestä malmin uraanista saadaan kaikkineen energiakäyttöön
maailmalla 0,25 % nyanssit, kun isotooppijalostukset ja lukuisat muut
tappiot kertautuvat päälle.

* Tai voin minä sitä valottaakin. Harjavallan tuottamassa uraanissa oleva
polttouraanin U- 235 pitoisuus on v a i n 0,71 %. Mutta kun OL- 3 reaktoriin
se pitää jalostaa luokkaan 5,5 %.(5,5 % 0,71 %). . Eli nyt saadaan tosiaan
optimissaankin talteen tuskin kymmenesosa. Meilille jää jo näin käteen
luokkaa yksi SADASSOSA siitä mistä alkuun Suomen uraanivarantona lähdettiin
suureen ääneen rummuttamaan!). . Miettikääs järkkyä lukemaanne v i e l ä
tovi? Siis IAEA:n ydinala ilmoitti alkujaan Talvivaaran uraanintuotantokyvyn
olevan luokkaa 400 tonnia. Hetkessä prosessin häviöt realisoituen muuntui
sen 4t kasaksi! . Onko tässä joku vitsi, tai ehkei sittenkään. Eli IAEA
ilmoittaa nyt pokkana maailmassamme riittävän uraania seuraavat 80 vuotta. M
u t t a kun se prosessoidaan ja kaksi nolla putoaa näköjään heittämällä,
jää käteemme todellisuudessa uraanien 0,8 vuoden varannot. . .
-------

Kuusamossa tapahtui aamulla maanjäristys

Kirjoittanut STT 27.06.2011 10:23
Kuusamossa sattui aamulla yhdeksän aikaan maanjäristys, jonka voimakkuus oli
2,4 Richterin asteikolla.
Järistys oli Suomen oloissa varsin voimakas, ja se havaittiinkin alueella
monin paikoin. Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan viime
vuonna Suomessa koettiin vain yksi yhtä voimakas järistys.
----

Fukushimasta suomalaisvideo.

Kerrankin suomalainen Yotube! Tällaisille on ajassamme enemmän kun tilaus.
Hatunnosto siitä tekijöilleen toki:
http://www.youtube.com/watch?v=0Fx8x5hkLMM
--

T&T Uutiset Soili Semkina, 9:26 Omistajat haluavat turmayhtiö Tepcon
hylkäävän ydinvoiman

Fukushiman Dai-ichi-ydinvoimala. Japanilainen Masafumi Asada osti Tokyo
Electric Power Companyn (Tepco) osakkeita lähes 10 vuotta sitten. Siihen oli
yksi syy: äänestää ydinvoiman käyttöä vastaan. Asiasta kirjoittaa The New
York Times. Ryhmä osakkeenomistajia on esittänyt ydinvoimasta luopumista jo
viimeisten 20 vuoden ajan. Ehdotus on hylätty jokaisessa vuosikokouksessa.
Tänä vuonna tilanne saattaa muuttua. Paikallismedia raportoi, että yli 60
000 ihmistä osallistui ydinvoiman vastaisiin mielenosoituksiin Tokiossa,
Hiroshimassa ja Fukushimassa kesäkuun 11. päivä.

Analyytikko Naomi Stroudin mukaan osakkeenomistajien kannattaisi äänestää
kaikkia ehdokkaita vastaan. Stroudin mukaan yhtiölle pitäisi nimetä uusi
tuore hallitus, jossa on itsenäinen johto. "Yhtiöllä on ollut merkittäviä
ongelmia turvallisuuskäytäntöjensä ja kriisinhallinnan kanssa. Uuden,
itsenäisen johdon, jolla ei ole taustallaan turvallisuushairahduksia eikä
huonoa viestintää, nimeäminen parantaisi osakkeenomistajien ja sidosryhmien
mahdollisuuksia valvoa yhtiötä", Stroud yhdysvaltalaisesta Glass, Lewis &
Companysta sanoo.

Japanin hallitus on hyväksynyt kesäkuussa tukipaketin, jolla autetaan Tepcoa
maksamaan vahingot. Ryhmä pankkeja on jo antanut kahden biljoonan jenin (17
miljardin euron) edestä hätälainaa Tepcolle. Tepco joutunee maksamaan 11
biljoonaa jeniä (96 miljardia euroa) vahingonkorvauksia, arvioi
yhdysvaltalaispankki Bank of American omistama rahoitusyhtiö Merrill Lynch.
Fukushiman voimalan purkamisen kustannukset voivat kasvaa 20 biljoonaan
jeniin (175 miljardiin euroon). Tepco joutuu maksamaan korvauksia
kotitalouksille, jotka evakuoitiin 20 kilometrin säteellä voimalasta.
Kymmenen vuoden aikana korvauksia kerääntynee 630 miljardin jenin (5,5
miljardin euron) arvosta, Japanin taloustutkimuskeskus arvelee.

*Ihan käsittämättömiksi alkavat nämä kolmen ydinvoimalaitoksensa
megahypertappiot mennä. Vai kuka saattaa uskoa, että tässä kerrottujen liki
300miljardin tappiot, jtka kaataisivat jo kokonaisia Suomen kokoisia
valtioita ovat missään kannattavuussuhteessa. Kun puhutaan ydinsähkön
hinnoista. Haloo sata kertaa suuremmat tappiot, kuin esim. OL-3 hankkeessa
on uskallettu edes väläytellä.! Saati, miten Fukushiman ensimmäisten
viik`kojen aikana puhuttiin k o k o Fukushiman tsunamituhojen määräksi
kymmenesosaa tästä n y t kerrottavasta summasta. Mitenhän ydintuhon
kustanteet tästä kasvaakaan?
-----------

USA:ssa tuhoutumassa 3 ydinvoimalaa.

*Saa tässä rarkkaan laskeskella, montako ydinvoimalaa maailmalla on itse
luontoäiti painamassa palasiksi. Aina kun Yotubeb avaa uusia likuu,
29.06.2011. Nyt USA:ssa on ainakin 2 ydinvoimalaa hukumassa ja kas kummaa,
tasapainoksi ainakin 1 palamassa suunnattomine ydinjätevarastoineen. Eli
Obamalla lienee syytä varmistaa ydinsikailujensa sensuroinnit.
http://www.youtube.com/watch?v=qqHyDcns ... ture=share
Quote
Share

Raijasivu
Raijasivu

July 9th, 2011, 8:13 am #3

Posiva metaanikaasuklatraattiräjähdys 2011.07.07

Kaikkein keskeinen materiaalikartta Olkiluodon alueen maamme suurimman ydinjäteluolaston katastrofaalisesta ja tarkkaa tarkemmin salatusta aiheesta.

Olkiluodon Posivan kartan KR9 vasemmalla puolella oleva koeporausreikä on mystisesti kadonnut Posivan kaikista arkistoinneistaan. Vaikka porausrepijässä kuitenkin on kaikki keskeisimmät yhä. Porausreikä, sähkösyöttö, typpikaasupullojen 12kp* 50L paketti estämässä metaanikaasuklatraateja räjähtämästä hetimmiten reijässä. Poistovesipumppu, kompressorit ja poistokaasuja varmistavat venttiilikoneistot vesilukkoineen yms. GBS/ data satelliittisysteeminsä.

Tilanne alkoi muuttua entistä kummallisemmaksi kuin löysimme koereikien KR40, KR45 naapuristaan kolmannen koereiän. Ilman laitteiston kirjanpidosta kertovaa numeroa ja piilotettuna monisatakiloisen rakennuksen s i s ä ä n. Ennen kaikkea miksei reiällä taaskaan ollut numeroa, ei typpisuojakaasuista vesilukkoa, ei edes sähköään? Maailman ensi-illan kuva tästä 45 asteen Kulmasessa olevasta satelliiteiltakin tarkoin salatusta putkilöydöstämme:

Koereikä B45 on porattu 45 asteen kulmassa itäjänpäin. Kuvassa vasemman puoleinen vihreä laatiko puolestaan kätkee A45 salatun reiän joka menee samalla lailla itäjänpäin.

Vielä vaaditaan naisellinen "tatshi" vakuuttuaksemme tämä hämmentävä kuva. Jossa näemme miten Olkiluodon ns. "kiintokalliot" ovat liikkuneet varsin tuoreen näköisesti uskomattomat 54cm keskellä Posivan suunnittelemia onkaloluolastojaan.

--
PS.Tällaista katatonisen paniikinomaista palautetta Posivan tutkimustuloksista saimme heti aikaan maailmalta:
US- blogi. Ossi Mäntylahti Helsinki kokoomus. Nörtistä yhteiskunnalliseksi toimijaksi. Heinäkuun homohössötys 7.7.2011 15:25.Olen mielenkiinnolla seurannut kesäisen Suomen keskustelunaiheita. Uuden Suomen sivuilla mellastavat kaiken maailman eurajokilaiset "energia-alan asiantuntijat", jotka syytävät esiin mitä hämmästyttävämpiä teorioita.
-----

Posivan metaaniräjähdys osa II.

Posiva oli ensin kaivanut, painepessyt ja tuonut esille satametrisen kallion ja siitä kauas etelään ulottuvaa kilometrien tektonisen diabaasijuonteisen tektonisen sauman. Mitä ihmettä? Kallion liikuntasauman ns. "kilpikivestä" on otettu hädän paljastavasti näyte! Josta laboratoriossa mitataan kivisauman liukupinnan kilpikiven stressipainemuutoskäyrät. Ja ennen kaikkea myös luminenssisen kvartsikiven fotonisäteilykertymät. Jolloin tiedetään milloin kivi on tullut maanjäristyksiinsä maan pinnan aurinkoon ajoitustaan varten.

Testireikä KR40 on valokuvausalueesta luoteeseen muutamia kymmeniä metrejä.

Alueelta on otettu muitakin kivinäytteitä:

Tässä magneettianomalian määrityksiä yms.

Mitä alueella On tapahtunut pääpiirteissään? Ensin on KR9 naapurustossa räjähtänyt metaanikaasuklatraattiin porattaessa reikä. Joka synnytti 10m halkaisijaisen kraatterin peruskallioon. Vammautti ja tuhosi porausväen kalustoineen.
Koereiän KR27 kohdalla huomasimme ympäriinsä silpoutuneen betonilaattansa palasia. Joten koereikä 27 on rikkoutunut, mutta saatu vaivoin valettua uudelleen siedettävään kuntoonsa kuin ihmeen kaupalla.

Mutta koereikä numero 45. Joka on takimmaisena olevan vihreän kopin sisällä. Ei Olkiluodon maanjäristyksistä selviytynytkään! Kuten näemme sen pikkuveli koereikä 45B nojaa etelään suunnatussa kuvassamme vahvasti vasemmalla. Samoin on tehnyt aikoinaan myös 45A. Metaanikaasuklatraatin räjähtäminen on laukaissut kuvan vasemmalla puolella näkyvän tektonisen saumaan hurjan 54cm sivuttaisliikunnon. Sillä seurauksella, että syvä koereikä on katkennut ja tukkeutunut tektoniikasta! Kuvitelkaa, kuvassa ollaan Posivan miljoonien ydinjätteitten Onkalon katolla ja katsomme kaukaa näkyvään kilometrien pitkään tekotooniliikesaumaan Olkiluodossa. Kun KR 45A meni tukkoon piti tehdä alueen kolmas takimmaisen vihreän laatikon edustalla oleva itäjänpäin 45asteen kulmassa menevä KR 45B. Kuvan etummainen KR40 puolestaan menee Posivan Onkalon kattokallioissa 45 asteen kulmassa kauas länteen päin.

Sama kuvakulma etelänpäin pestyn koekallion päältä. Taskulampun kohdalla on koepalareikä ja mykistävistä voimista kertova 54cm siirrosjuonteet.

[/img]
Sama paljastettu kallio ihan itäreunastaan ja kuvattuna pohjoiseen päin. Huomaa runsaasti rikkoutuneet tektoniskalliosaumat.

Posivan ydinjätteen säilytyspaikalta Olkiluodon Onkalon katolta on siis JO ja todistetusti metaanikaasuklatraattiensa takia räjähtänyt yksi reikä hautakummuksi. Katkennut yksi koeporausreikä, tuhoutuen lopullisesti. Silpoutunut yksi koereikä peruskorjauskunnostusasteeseen. Ennen kaikkea tämä Olkiluodossa suurimman maanjäristyksensä 2000- luvun alkuvuosissa jyrähti k o k o Olkiluodon saaren pohjois- eteläsuuntaan katkaisseen tektoniikkasaumaan huikean rajun 54cm tektonisen kalliosiirroksen! Ei mikään ihme, että sekä OL-1, että OL-2 laitoksen katkaissut aggressiivisesti liikkuva tektonisauma tuhosi turbiinien laakereita keväällä -11.

Ja esim. irrotti väännöllään OL-2 laitoksen generaattorin petiltään. Jumitti OL-1 reaktorin jo valunsa aikaan. Halkaisi OL-1 laitoksen H 2 rakennuksen käytävät kymmenmetrisesti. Katkaisivat laitosten väliset kulkukuvertit 5cm/2vuodessa tektonisliikunnoin 2m merivesin yms. Otatimme vielä malliksi KR9 naapurustossa räjähtäneen metaanikaasuklatraattisauman srapnellien ja metaanipalonsa päältään tuhonneista puistakin tämän puhuttelevan silpouma löydäksemme. Kiitän tässä näistä materiaaleistani erityisen arvokkaana tutkimuspareinani toimineita Angelica Skywolf:ia ja kuvassakin esiintynyttä ystäviäni Ulla- Riikka Vuorista. Ilman heidän välttämätöntä apuaan ja panostustaan olisi tällaiset elintärkeät löydöksiensä tiedot jääneet saamatta.

Quote
Share

raijasivu
raijasivu

July 14th, 2011, 9:06 am #4

UFO BufOO!

Kurre Stenbäck:ltä kiitettävä veetto US-blogiinsa 13.07.2011! Pisteet siitä sulle. Tällaista UFO-jutustelua vaan rohkeesti lisää ja mieluummin muutaman mielenkiintoisen Yotuben osite völjyyn, jookosTA?
--
Katselin sulle tulleita vastauksia. Kuten itsekin ovaltajana huomasit. Ainakin luokkaa 4kpl tyhjääisiä nettiPOLIISEJA. Joilla tapansa mukaan "katatoninen" tarve pihkapaskoa kaikki materiaalit, mikä kyseenalaistaa SUPO:n luomaa paperikuumaailmaansa!

Anmun Herra, että tuollaisilla pelleillä ja heidän kommenteillaan t o k i ole paskan vertaa tarkoitusta, saati sitten luettavuuttta. No UFO jutut ON toki silmin nähtykä ja siltä osin aina todellisuuspohjaisia. Yllätys on tapani. Ja niinpä haluankin tällä tartaanilla esittää parikin mielenkiintoista aiheeseen liittyvää kuvaani siitä m i t e n UFO- kulteillan CIA/ USA peittä, tarkoin jotain t o d e l l a, todella julmaa ympäriltämme. Eli UFO on hyvinkin yleisesti jotain i h a n muuta ja tappavaa. Ei siis sattumaa, että ydinvoimalastartit 1973 eteenpäin olivat havaintojen kulta-aikaa. Mut hei vaikka tällaisia:

[/img]

[/img]

[/img]

[/img]
Quote
Share

raijasivu
raijasivu

July 30th, 2011, 7:12 pm #5

US-blogistani

23.7.2011 21:52 Veikko Kukkonen. Aseta tuon hehkuputken rinnalle toinen samanlainen putki, joka on 180 astetta eri suunnassa (tyristori toisessa päässä) ja toista koe.
--
* Ei toki tämäkään ongelma. Muutaman metrin päässä aiemmin kuvaamastani säteilyn eroosoimasta 36w loistelampustani on keittiön vastaava valaisin. 2* 36W lamppu. P o i k i t t a i n TVO:n säteilysuuntaansa lännestä. Eli valaisin on etelä- pohjoissuunnassa palanut jo vuosia. Kuvasin vertailuksi tämän. Ensin yleiskuva niin, että oikealla on etelän suunta 90 asteen kulmassa ydinvoimaloihin:

[/img]
Pohjoispääty on tässä kuvassa:

[/img]
Eteläinen pääty:

[/img]

Ja kuten huomasimme ei h a j u a k a a n aiemmasta karstakolmioista. Itse asiassa vuosienkaan poltosta ei loistelampun päätyjen välillä ollut mainittavaa säteilyeroosion muutospoikkeamaa. Pientä tummumista toki molemmissa päissä. Koska säteilyn paine ei ollut vaikuttanut pituussuntaan. Tulos yllätti selkeydellään jopa minut. Kovasti kyllä katsottuani asiaa näyttää siltä, että nimenomaan lampun palosunnalla on selkeä merkitys. Ilmeisesti aktivoitunut ja ionisoitunut elohopeahöyry kokoaa nin rajusti kanavasäteilyn plutoniumeja, että juuri s i k s i EU pikakieltää elohopeahöyrylamputkin. Ainakin juuri niissä elektrodien mustumiset on ihan omaa luokkaansa!
--------

Tyhjiölamppujen synkkä Pu-239 sisus

Nyt alat varmaan tajuta miksi EU paniikissa kielsi niin elohopeahöyrylamput, kuin tyhjiössä olevat hehkulamput, kuin esim. TV- tyhjiöputkikin haluttiin käytännössä pika pikaa pois ihmisten kodeista! SYY kauhistuttavan selkeä. KAIKKI tyhjiöputket dokumentoimallani tavalla kokoavat säteilyn raskasmetallisia ionisaatiokertymiä sisuksiinsa silmin nähtäviksi karstakertymikseen! Mietis vaikka m i k s i loistelamppujen valtion kontrolloima ongelmajätelain mukainen kokoaminen tuli EU- määräyksin pakolliseksi yhtäkkiä. Kun niitä oli ensin surutta ajettu kaatopaikoille laivanlasteittain 80v putkeen!

Hupaisaa näissä ns. "elohopean" kokoamistalkoissa onkin, ettei putkista l ö y d y gramman grammaa enää niistä käytössään ulos ja pilalle ionisoitunutta elohopeaakaan. Siksi lamppu j u u r i sammuu kun elohopea niistä kokonaan loppuu!) Miksi aiemmat jykevämmät olisivatko olleet 40mm paksut loisteputket korvattiin näillä ohuemmilla 25mm luokkasilla. Tuskin yllätyt, että esim. TVO muuttaa ja muutti kaikessa hiljaisuudessa ydinvoimalansa tuhannet säteilyjä erityisen tappavasti imuroineet loistelamppunsa mystisesti v a i n 10mm paksuiksi huippukalliilla erityisiesti ydinvoimaloille kustomoiduilla elektronikuristimilla varustetuiksi erikoisloistelampuikseen. Totaalissa uutispimennossa, kuinkas muutenkaan!

Syyt alkaa karuin viranomaistoimin myös meille asti paljastua. Jokainen tyhjiöputken kuutiosenttimetrilisänsä kokoaa ne plutoniumkiintiöönsä sumeilematta ydinvoimaloista tulleilleista lävistävistä plutoniumisista kanavasäteilytonnistoistaan! Seuraavaan lähetteeseeni selitän oleellisimman kvanttiydintasoin. Mikä on tuo tarkkaa tarkemmin salattu mekanismi, joka muuntaa elohopeaiset, erityisesti siis tyhjiöputket plutoniumin ja vastaavien uraanijohdannaisplasmojen, kanavasäteilyjen keruukaatopaikoiksi. Tavalla josta USA:n Interpol juttututkintani nähtyään karkasi kimppuuni kuin hyeenat 07.2011. Syväluodataan asiaa lähemmällä, opastavalla grafiikalla;

[/img]
Quote
Share

raijasivu
raijasivu

August 6th, 2011, 8:27 pm #6

SAINT.

Mennään mielenkiintoisia aikoja 2.8.2011. Minulle on sanottu, että suojelustakin on. Jälleen kerran se tuli todistettua ihan paikan päälle. Minulla on tämä tiistai aika vakio keissi käydä vesivoimalassa siinä puolelta päivin. Kuinka ollakaan tänään kun lähdin tuli mieleeni, etten vaan "saisi kulkea" klassista reittiäni. Pienellä tielläni oli samaan aikaan kun sitä kiersin poikkeuksellista reittiäni. . kuolonkolari ja tie jumissa suuren osaavat päivää. Eli minun EI selkeästikään haluttu tekevän tätä kertomaani "tutkimusmatkaani." Joka alkoi Lappi TL:stä Säkylän Pyhäjärveä viistosti seuraten Olkiluodon lävistänyttä Litoraanitektonisaumaa, Ylänteelle asti. Huikea suksee! Löysin enemmän kohahduttavaa mulle täysin tuntematonta luokkaa 10m korkeaa tektoniikkaseinämää. Linjasilpoen tutkimani seudun luokkaa 40km matkalta kertoillen osaavalle tulkille lävistävistä tektoniikkaliikunnoistaan. Aivan huippumielenkiintoista kaikkineen. Ja kuvia näistä. ekana koskenkylän kohdalta. huomatkaa miten seinämässä on metaanikaasunsyöjien olkiluodon 300m syvyydestään lähtien tuttua bio- orgaanista toiminnan jäljiltä rajusti rapaumaa ja mm. orgaanista rautarustetta. Tektoniika on silponut kiven kuin tiiliksi:

[/img]
Sama Olkiluotoa silpova Litoraanitektoninen seinä kuvattuna mm. Sieravuorelta

[/img]

[/img]

Otin lukuisasti valokuvia. Mutta, mutta kun tulin kotiin tuli h e t i kotiini astuessani salaperäinen "hiljainen toistumaton soitto". Äiti vastasi ja ihmetteli kovin mistä on kyse. No matkaani auton "varashälyttimillä" ja satelliiteilla kännyäni seuranneet arkiviholliset ne vaan tutusti ilmoittaa klassisesti, että olin ollut seurannassa aggressiivisesti koko päivän. Ai niin h e t i kotiini tultuani modeemini myös nuijittiin tunneiksi toimimattomaksi. Tällaista aika klassista armeijan ja sisäministeriön terroria. Kuten odottaa sopii. Kun tietää m i s s ä mittailin ja päivän tutkimusdatojani tein.
--------

Yläne

Yläneeltä kartoitin aivan u p e a n 70m halkaisijaisen ja noin 20m korkean JO Ruotsissa Nils- Axel Mörneriltä malliksi näkemäni klassisen metaanikaasuventtiilin, jopa useammankin. Otin Suomen oloissa a i v a n poikkeuksellista salattua dataa pitkin matkaani tuosta Litoraanitektoniikkasaumasta. Joka Yläneellä liikkui 54cm matkan mm. silminnäkijälausunnoin 2008 lopussa. Millilleen saman matkan joka tuhosi TVO:n ja Posivan ydinvoimaloita ja koepetrausreikiä. Julkaisen varmasti kuviani, tai ainakin osan niistä. Kunnes sisäministeriö vapauttaa kännykkäni liikenteeseen. Nyt tätä kirjoittaessani laite on kuin lekattuna mykäksi. Nimenomaan ulkoa päin. No viimein kuvia kykenen teille esittämään ja sensurointi suistui. Eli Suomen ensi- illassa metaanikaasuklatraatien purkausaukko, eli metaaniventtiili:

[/img]
Oli leimallista, että tektoniikan silpomat kivetolivat uudelleenmetamorfoituneet. Josta kertoo niissä runsaasti näkyneet 2granaatit" Granaatit kertovat, että kivi on noussut tektonisesta subduktiovyöhykkeestä. Jopllainen olkiluodon Litoraaniset tulivuoripohjat ovat. Tärkeä lisätieto myös tämä tummanpunainen osin läpikuultava kiviaines siis on:

[/img]

[/img]

[/img]

Särmättyä ja rikki räjähtänyttä kiveä löytyy:

[/img]

[/img]
Kivien alta purkautunut metaanikaasu onn selkeästi puhallellut hiektat pois. Ontelorakenne näkyi selvästi.

[/img]

[/img]

[/img]
Tästä tie on tektonikasta liikunut Olkiluodosta tutun 54cm kuvassa ylhäältä oikealle, itään. Pohjoinen ylhäällä

[/img]
Löytyy Ylänteeltä Litoraanitektonikasta toki useitakin kalionouseman kielekkeitä:

[/img]
------

Kyltti kutsui Raasiin

Kuka edes yllättyy nettiterrorista yms. kun kerron minne Yläneen maamme salatuimmalta tektoniikka- alueelta suunnistin. Aivan oikein, armeijan salatuille seuduille Pyhäjärven, Yläneen suunnasta lounaaseen, kohti Mynämäkeä. Kun ajatte sieltä korpeen tulee vastaan kylttimeri. Armeija uhkaa avoimesti, ettei koko laajalla alueella saa pysähtyä, eikä nousta autosta vangitsemisen, edesvastuun uhalla!

[/img]

Juuri sopivan vaaralliseksi tehtyä tutkintaa mulle. Suojelevat siis verissäpäin seudun tektoniikkaa. Muuta kun läpi vaan puomiteille kaluunaherroja morkkaamaan, että savuverhot lentävät!) ERITÄIN mielenkiintoista valokuvauskohdetta tosiaan autosta antaa paahtaa. Pojilla näytti olevan Pasi autoaan, yms. SAINT rekvisiittaa kenttätöissä ja kovapanosammuntaa, oikein kunnon tykitystä. Miinakenttää, käsikranaattialueita ja koepanosammuntaa. Oikein uteliaisuutta herkistävää toki. Eivät varmaan tykänneet inttimiehet kun meikäläinen ajoi useat kerrat läpi. Niin ja t ä y t y y h ä n mun paljastaa, että heitin tuntien "metsäkeissitkin". No näistähän toki e i puhuta ainakaan neteissä julkisesti.

Susien ja vastaavien petoihmisten vaarojen syötäväksi

Tai ainahan minä nyt "jotain" silti julkaisen näistäkin reissuistani. Ehkä suurin "harmini" oli, etten aluetta tuntenut entuudestaan. Mutta n y t siis tunnen. Oikein mielenkiintoisia salaisuuksiaan paljastettuaan seutu kukkeimmillaan on. Taloja, eli siis todistajia ei likimaillakaan. Alue tunnetaan susilaumoistaan, joita on rajummin koko Länsi- suomessa juuri siellä. Karhuja, ilveksiä. Just passeli pyöriä kilometrien salaisissa valokuvaushommissani! Varsin hauskaa, koska alueen armeijan rajat metsien kätköissä on kun juosten kustua. Fasinoivaa siis! Täytyy varmaan. .. .

Eli löysin alueelta v a l l a n näyttävää tektonista hautavajoama- alueelta. Valtavia kalliokatkeamia itä- länsisuuntaan. Ja poikittaista valtavaa hautavajoamarotkoa. Olin kertakaikkiaan sanaton.

[/img]

[/img]
Syvään ja pimeään tektonionkaloon kurkistus:

[/img]

[/img]
Rotko luoteeseen ja syvä leikkaus lounaaseen. Huomaa metrin mitta.

[/img]
------

Raasin luolia

Niin ja ainakin k a k s i luolastoa löytyi Raasintien, Takalevon kirkkoa. Siis "Pirunkirkkoa" ja "Luolavuorta". Taitavat olla tuttuja alan harrastajille. Muttei näköjään juuri muille maalikoille. Useiltakin paikallisilta kyselin ja kartoitin näistä lisädataa. Kuulustelin radiota. Kuinka ollakaan kerrottiin myös Fukushimasta poikkeuksellista tietoa. 5kk ns. "hallinnassa" olevilta reaktoreilta oli löytynyt säteilytasoja joissa mittarit nykäisi säteilystä pohjat.(10Sv sieverttiä ja yli!) Säteily noissa ydinvoimaloissa tappaisi kuulema muutamassa sekunnissa!. . .

Siltappaa ja tosiaan reaktorista, joka on ollut alas ajettuna 5kk turvallisesti. Radio mäikkää tilanteen pahenevan tästäkin. Kuulema lisää vastaavia tapposäteilyjä tulossa. Hupsistahuijjaa ajattelin ja eriydyin luolastojen tutkintaan. Oli tosiaan virkistävä reissu. Öksyilin toki. Mutta maakunnissa ihmiset ovat enemmän kuin avuliaita! Oikeasti o i k e i n virkistävää keskustella ja uittaa mukaan yhtä sun toista ydinkriittistäkin mukaan. Kansat j u u r i sellaisesta silminnähden pitää laillani. Autoon kertyi pitkälti kolmattasataa kilometriä. Mutta täytyy sanoa, että huomatessani millaiseen paniikinjenkaan maamme tarkimmin sotilasvoimin salatuilla Olkiluodon tektoniikkaseuduilla viranomaiset joutui, oikein makhiasti lämmitti! Varsinkin kun tajusin, että reissuni oli alleviivaten vastatoimilla noteerattu vahvasti. Vaan kuvaa Takalevon tien luolasta:

[/img]
Sisäkuvaa samasta luolasta:

[/img]

Nyt jännäämään milloin saan e d e s kännykkäni auki. Asettakin tuollaisilla tiettömien aarnien seuduilla taivallettuaan kaivattaisiin. Varsinkin kun liikkuu ihan yksin alueilla jossa missä tahansa saattaa kohdata niin susilauman kuin karhuperheen. Eksymistä vastaan mulla puolestani ei juuri kompassia kummoisempaa ollut matkassani. Vaan valokuvia varmaan jo odottelette. Niin odottelen minäkin. Mutta SUPO pitää nettilinjani jumissaan tunnista toiseen. . . Raasinkorpi, Kurjenrahkan kansallispuistossa, Yläneen Valasranta, Sierravuori, Koskeljärveä. Että nautin joka hetkestä. Juu huomasi kyllä, että kun ei matkaani juuri muut nyttemmin uskaltele on hommassa vielä omat lisäriskinsä. Varsinkin kun apu on kymmenien ja kymmenien km päässä.
---------
Quote
Share

liinalaani
liinalaani

September 2nd, 2011, 2:45 pm #7

Uraanihirviöt tulossa, oletko valmis?
______________________________

[/img]

Oivallisesta videostamme.

Nyt tuo pelkästään Dutchinen taltio puhkaisi 27 000 hitin rajan ja 40 000 on ylitetty kokonaisuudessa myös. Yhä vaan asiasta myös kirjoiotetaan sielä. Poimin teille malliksi parikin mielenkiintoisempaa juttua. Huomatkaa, että alkaa muodostaa nänkin suurta kansainvälistä myöntöä siitä mitä julki siinä tuon. Venäläiset jo myöntämässä maailmalle laajasti juttujani todeksi, huH HUH!:
-
MathewTitus 1 Päivä sitten
@ MathewTitus venäläinen poliitikko myönsi että he käyttävät HAARPia aiheuttamaan maanjäristyksen ja tsunamin että olivat näin vaurioitanut Fukushiman ydinvoimalaa .... Mielestäni he aiheuttivat maanjäristyksen myös vaurioittaen Anna järven ydinvoimalan Virginiassa myös ..... : P

ToxicDreamer 1 Päivä sitten
@ skunkjobb lol Jokainen, joka uskaltaa kertoa totuuden on sekopää. : P
Quote
Share

raijasivu
raijasivu

October 15th, 2011, 7:52 pm #8

SAINT.

Mennään mielenkiintoisia aikoja 2.8.2011. Minulle on sanottu, että suojelustakin on. Jälleen kerran se tuli todistettua ihan paikan päälle. Minulla on tämä tiistai aika vakio keissi käydä vesivoimalassa siinä puolelta päivin. Kuinka ollakaan tänään kun lähdin tuli mieleeni, etten vaan "saisi kulkea" klassista reittiäni. Pienellä tielläni oli samaan aikaan kun sitä kiersin poikkeuksellista reittiäni. . kuolonkolari ja tie jumissa suuren osaavat päivää. Eli minun EI selkeästikään haluttu tekevän tätä kertomaani "tutkimusmatkaani." Joka alkoi Lappi TL:stä Säkylän Pyhäjärveä viistosti seuraten Olkiluodon lävistänyttä Litoraanitektonisaumaa, Ylänteelle asti. Huikea suksee! Löysin enemmän kohahduttavaa mulle täysin tuntematonta luokkaa 10m korkeaa tektoniikkaseinämää. Linjasilpoen tutkimani seudun luokkaa 40km matkalta kertoillen osaavalle tulkille lävistävistä tektoniikkaliikunnoistaan. Aivan huippumielenkiintoista kaikkineen. Ja kuvia näistä. ekana koskenkylän kohdalta. huomatkaa miten seinämässä on metaanikaasunsyöjien olkiluodon 300m syvyydestään lähtien tuttua bio- orgaanista toiminnan jäljiltä rajusti rapaumaa ja mm. orgaanista rautarustetta. Tektoniika on silponut kiven kuin tiiliksi:

[/img]
Sama Olkiluotoa silpova Litoraanitektoninen seinä kuvattuna mm. Sieravuorelta

[/img]

[/img]

Otin lukuisasti valokuvia. Mutta, mutta kun tulin kotiin tuli h e t i kotiini astuessani salaperäinen "hiljainen toistumaton soitto". Äiti vastasi ja ihmetteli kovin mistä on kyse. No matkaani auton "varashälyttimillä" ja satelliiteilla kännyäni seuranneet arkiviholliset ne vaan tutusti ilmoittaa klassisesti, että olin ollut seurannassa aggressiivisesti koko päivän. Ai niin h e t i kotiini tultuani modeemini myös nuijittiin tunneiksi toimimattomaksi. Tällaista aika klassista armeijan ja sisäministeriön terroria. Kuten odottaa sopii. Kun tietää m i s s ä mittailin ja päivän tutkimusdatojani tein.
--------

Yläne

Yläneeltä kartoitin aivan u p e a n 70m halkaisijaisen ja noin 20m korkean JO Ruotsissa Nils- Axel Mörneriltä malliksi näkemäni klassisen metaanikaasuventtiilin, jopa useammankin. Otin Suomen oloissa a i v a n poikkeuksellista salattua dataa pitkin matkaani tuosta Litoraanitektoniikkasaumasta. Joka Yläneellä liikkui 54cm matkan mm. silminnäkijälausunnoin 2008 lopussa. Millilleen saman matkan joka tuhosi TVO:n ja Posivan ydinvoimaloita ja koepetrausreikiä. Julkaisen varmasti kuviani, tai ainakin osan niistä. Kunnes sisäministeriö vapauttaa kännykkäni liikenteeseen. Nyt tätä kirjoittaessani laite on kuin lekattuna mykäksi. Nimenomaan ulkoa päin. No viimein kuvia kykenen teille esittämään ja sensurointi suistui. Eli Suomen ensi- illassa metaanikaasuklatraatien purkausaukko, eli metaaniventtiili:

[/img]
Oli leimallista, että tektoniikan silpomat kivetolivat uudelleenmetamorfoituneet. Josta kertoo niissä runsaasti näkyneet 2granaatit" Granaatit kertovat, että kivi on noussut tektonisesta subduktiovyöhykkeestä. Jopllainen olkiluodon Litoraaniset tulivuoripohjat ovat. Tärkeä lisätieto myös tämä tummanpunainen osin läpikuultava kiviaines siis on:

[/img]

[/img]

[/img]

Särmättyä ja rikki räjähtänyttä kiveä löytyy:

[/img]

[/img]
Kivien alta purkautunut metaanikaasu onn selkeästi puhallellut hiektat pois. Ontelorakenne näkyi selvästi.

[/img]

[/img]

[/img]
Tästä tie on tektonikasta liikunut Olkiluodosta tutun 54cm kuvassa ylhäältä oikealle, itään. Pohjoinen ylhäällä

[/img]
Löytyy Ylänteeltä Litoraanitektonikasta toki useitakin kalionouseman kielekkeitä:

[/img]
------

Kyltti kutsui Raasiin

Kuka edes yllättyy nettiterrorista yms. kun kerron minne Yläneen maamme salatuimmalta tektoniikka- alueelta suunnistin. Aivan oikein, armeijan salatuille seuduille Pyhäjärven, Yläneen suunnasta lounaaseen, kohti Mynämäkeä. Kun ajatte sieltä korpeen tulee vastaan kylttimeri. Armeija uhkaa avoimesti, ettei koko laajalla alueella saa pysähtyä, eikä nousta autosta vangitsemisen, edesvastuun uhalla!

[/img]

Juuri sopivan vaaralliseksi tehtyä tutkintaa mulle. Suojelevat siis verissäpäin seudun tektoniikkaa. Muuta kun läpi vaan puomiteille kaluunaherroja morkkaamaan, että savuverhot lentävät!) ERITÄIN mielenkiintoista valokuvauskohdetta tosiaan autosta antaa paahtaa. Pojilla näytti olevan Pasi autoaan, yms. SAINT rekvisiittaa kenttätöissä ja kovapanosammuntaa, oikein kunnon tykitystä. Miinakenttää, käsikranaattialueita ja koepanosammuntaa. Oikein uteliaisuutta herkistävää toki. Eivät varmaan tykänneet inttimiehet kun meikäläinen ajoi useat kerrat läpi. Niin ja t ä y t y y h ä n mun paljastaa, että heitin tuntien "metsäkeissitkin". No näistähän toki e i puhuta ainakaan neteissä julkisesti.

Susien ja vastaavien petoihmisten vaarojen syötäväksi

Tai ainahan minä nyt "jotain" silti julkaisen näistäkin reissuistani. Ehkä suurin "harmini" oli, etten aluetta tuntenut entuudestaan. Mutta n y t siis tunnen. Oikein mielenkiintoisia salaisuuksiaan paljastettuaan seutu kukkeimmillaan on. Taloja, eli siis todistajia ei likimaillakaan. Alue tunnetaan susilaumoistaan, joita on rajummin koko Länsi- suomessa juuri siellä. Karhuja, ilveksiä. Just passeli pyöriä kilometrien salaisissa valokuvaushommissani! Varsin hauskaa, koska alueen armeijan rajat metsien kätköissä on kun juosten kustua. Fasinoivaa siis! Täytyy varmaan. .. .

Eli löysin alueelta v a l l a n näyttävää tektonista hautavajoama- alueelta. Valtavia kalliokatkeamia itä- länsisuuntaan. Ja poikittaista valtavaa hautavajoamarotkoa. Olin kertakaikkiaan sanaton.

[/img]

[/img]
Syvään ja pimeään tektonionkaloon kurkistus:

[/img]

[/img]
Rotko luoteeseen ja syvä leikkaus lounaaseen. Huomaa metrin mitta.

[/img]
------

Raasin luolia

Niin ja ainakin k a k s i luolastoa löytyi Raasintien, Takalevon kirkkoa. Siis "Pirunkirkkoa" ja "Luolavuorta". Taitavat olla tuttuja alan harrastajille. Muttei näköjään juuri muille maalikoille. Useiltakin paikallisilta kyselin ja kartoitin näistä lisädataa. Kuulustelin radiota. Kuinka ollakaan kerrottiin myös Fukushimasta poikkeuksellista tietoa. 5kk ns. "hallinnassa" olevilta reaktoreilta oli löytynyt säteilytasoja joissa mittarit nykäisi säteilystä pohjat.(10Sv sieverttiä ja yli!) Säteily noissa ydinvoimaloissa tappaisi kuulema muutamassa sekunnissa!. . .

Siltappaa ja tosiaan reaktorista, joka on ollut alas ajettuna 5kk turvallisesti. Radio mäikkää tilanteen pahenevan tästäkin. Kuulema lisää vastaavia tapposäteilyjä tulossa. Hupsistahuijjaa ajattelin ja eriydyin luolastojen tutkintaan. Oli tosiaan virkistävä reissu. Öksyilin toki. Mutta maakunnissa ihmiset ovat enemmän kuin avuliaita! Oikeasti o i k e i n virkistävää keskustella ja uittaa mukaan yhtä sun toista ydinkriittistäkin mukaan. Kansat j u u r i sellaisesta silminnähden pitää laillani. Autoon kertyi pitkälti kolmattasataa kilometriä. Mutta täytyy sanoa, että huomatessani millaiseen paniikinjenkaan maamme tarkimmin sotilasvoimin salatuilla Olkiluodon tektoniikkaseuduilla viranomaiset joutui, oikein makhiasti lämmitti! Varsinkin kun tajusin, että reissuni oli alleviivaten vastatoimilla noteerattu vahvasti. Vaan kuvaa Takalevon tien luolasta:

[/img]
Sisäkuvaa samasta luolasta:

[/img]

Nyt jännäämään milloin saan e d e s kännykkäni auki. Asettakin tuollaisilla tiettömien aarnien seuduilla taivallettuaan kaivattaisiin. Varsinkin kun liikkuu ihan yksin alueilla jossa missä tahansa saattaa kohdata niin susilauman kuin karhuperheen. Eksymistä vastaan mulla puolestani ei juuri kompassia kummoisempaa ollut matkassani. Vaan valokuvia varmaan jo odottelette. Niin odottelen minäkin. Mutta SUPO pitää nettilinjani jumissaan tunnista toiseen. . . Raasinkorpi, Kurjenrahkan kansallispuistossa, Yläneen Valasranta, Sierravuori, Koskeljärveä. Että nautin joka hetkestä. Juu huomasi kyllä, että kun ei matkaani juuri muut nyttemmin uskaltele on hommassa vielä omat lisäriskinsä. Varsinkin kun apu on kymmenien ja kymmenien km päässä.
---------
Van Allenin kalamaljaefekti

Maapallon yläilmakehään vuosikymmenet kokoontuvat ydinvoimaloiden säteilykertymäpäästöt ovat aiheuttamassa jatkuvasti lisääntyvästi ongelmia. NASA on mm. esittänyt, että 2013 ennustetut Auringon flarepurkaukset aiheuttavat ensi vuona suuria ongelmia ja erityisen suuria vaaratilanteita. Erityisesti pitkien syöttöjohtojensa päässä oleville ydinvoimaloille povataan niin kohtalokasta tuhon iskuja, että esim. USA:ssa vakuutusyhtiöt kieltäytyvät rahoittamasta ydinvoimaloita kokonaan jatkossa. Uutinen EI IAEA:n vaatimuksesta kerrottukkaan miksi ongelma on nimenomaan nykyiselle Maapallolle kasvanut noin kestämättömän tuhoisaksi:

[/img]
-----

TABUJA/ REAKTORI 4 RÄJÄHDYSKUVA JULKI!
_______________________________

1// 3/15 Vahvistamaton Raportti: 4. reaktori oli myös valtava räjähdys. Tätä ei ole ilmoittanut JP gov kuten aina ennen, mutta NHK näyttää saaneen kiinni räjähdys kohtauksen. On uskottu, että neljäs reaktori on pahasti vioittunut jostain syystä, mutta kukaan ei ole nähnyt mitään räjähdyksestä. Niin kauan kuin näemme tämän videon, se oli tosiaankin suuri räjähdys!

*Jatkokysymys onkin m i k s e i tätä salaperäistä selkeästi poikkeuksellista metaanikaasuklatraatin aiheuttamaa räjähdystä ole uskallettu julkaista koko länsimaissa? Miksi IAEA haluaa pitää asian 100% sensuurissaan yhä?

http://translate.googleusercontent.com/ ... maDiary%2B(Fukushima%2BDiary)&usg=ALkJrhjkGUGlChO5yjTzcMRR4Ek6GwADcQ

2// *Myös Fukushiman valuvista uraanitangoista muodostuneesta kiinailmiösulasta on ollut liikkeellä 100% sensurointi. On esitetty esim. väitteitä siitä miten tämä uraanisula muka hajoaisi kuin vesi virraten kaikialle kallion rakoihin kadoten kuin tuhka tuuuleen. Todellisuus on jotain ihan muuta. Kun katsotte tätä asvaltin kaltaisena jykevänä kasassa pysyvää ja pinnalleen herkkäräjähteistä Pu-239 tappajaa hikoilevaa massiivimöykkyä. Alatte ymmärtää miksei tätä ennen ole uskallettu näyttää miten tällaisena 17m vuodessa peruskalliota kanavasäteilykaasuttavaa uraanisulatappajaa ole uskallettu näyttää:

[/img]

3// YLE TV2 Silminnäkijäraportti Olkiluodolta ikuisuuteen.
__________________________________________________

Mutta hei sitten oikein j y t k y ! Nyt saat imuroitua maailman erään tarkimmin sensuroidun filmini. Se on ovelasti ujutettu ulkomaan kautta palvelimiin. Kokeile nyt ihmeessä hakea itsellesi ja parille tutullekin. Kerro onnistuitko?

YLE TV2 Silminnäkijäraportti Olkiluodolta ikuisuuteen v i h d o i n k i n nähtävissä. Pankaa osoite kiertoon:

http://vimeo.com/28425012
--
HEUREKA! Nyt myös Yotubessa:

http://www.youtube.com/watch?v=xSSRkddj ... re=related
Quote
Share

raijasivu
raijasivu

October 15th, 2011, 7:52 pm #9

November 16th, 2011, 12:00 pm #10

Suomi ydinASEtuotantotunkioksi.

- Katsokaa YLE Areenalta eilen näytetty 100 000vuoden ongelmasta. Tehkääpä päätelmät pitääkö 7v tännekin kertomani TVO/Posiva/GTK:n uraanisikailuaikeet paikkaansa vai ei? Koska j o p a moraalittomat kunnanjohtajat on JO palkattu ydinjäte- , ydinASEbisneshankkeisiin maahamme! Tällaiset nettipoliisien räksytykset peilaakin erinomaisen hyvin miksi kansalle EI saisi lainkaan kertoa näistä ydinrikosaikeistaan muuttaa maamme maailman ydinjätekaatopaikoiksi.

Tuhoten lastemme maat vuosimiljooniksi. Kuka siis o i k e a s t i haluaa muuttaa Suomen säteilyhelvetiksi 30 hopeakolikosta. Kuka oikeasti on sitä mileltä, ettei kansamme saisi tietää millaista kansanmurhaa hallintomme, viranomaisineen on t o d i s t e t u s t i tekemässä?
------
SWE Timo L. Ole hyvä tässä hyvä linkki yhteen uraani filmiin

http://topdocumentaryfilms.com/uranium-is-it-a-country/
--
Vesa Styrge ja Fukushima 11.2011

http://www.youtube.com/watch?v=EU_IMe5_oLA

Eikun leviämään!
Quote
Share